|
|  |
Minulla on ollut onni saada elää koko elämäni kissojen keskellä. Vanhemmillani oli aina yksi kissa, ja kun muutin ensimmäistä kertaa omaan kotiin, ei kestänyt kauankaan, kun omistin taas kaksi kissaa. Kaksi kissaa siksi, että minusta kahdesta kissasta enemmän iloa toisilleen kuin niistä on kahtena kappaleena hommaa minulle :-)
PIKI (siamilainen)
Piki oli olemassa jo ennen syntymääni ja kuoli kun olin noin 8-vuotias. Piki on siis Kissa isolla koolla elämässäni, ja epäilemättä perimmäinen syyni kissaharrastukseeni. Piki oli aito siamilainen, rotukissa viimeistä piirtoa myöten. Piki oli aina läsnä, hän katsoi vierestä kun vaippani vaihdettiin, nukkui päiväunet kanssani, salli minun pukea häntä nukenvaatteisiin ja ulkoiluttaa nukenvaunuissa. Kun nukuin ulkona vaunuissa, vartioi hän untani vaunujen alla. Kun kerran potkin vauvana vaununi kumoon, tuli hän hälyttämään äitini pyykinpesusta hätiin maukumalla avoimen kellarinikkunan edessä sillä tavoin, että äiti arvasi heti jotain tapahtuneen minulle. Pikiä viisaampaa, kiltimpää ja kauniimpaa kissaa en ole vielä tavannut. Piki eli yli 15-vuotiaaksi.
Kun harkitsin ensimmäisen rotukissani ostoa aikuisiällä, harkitsin ensimmäisenä luonnollisesti siamilaista. En kuitenaan pitänyt nykytyypin siamilaisen ulkonäöstä. Kukaan ei sillä hetkellä kasvattanut vanhanajan siamilaista (thai-kissaa) Suomessa, eikä myöskään snowshoeta, joten itsestään selvä II vaihtoehto oli burma, koska taloudessani oli sillä hetkellä yksi puoliburma (ks. jäljempänä), Sulo. Silti myönnän, että nyt kun Suomessakin on ainakin yksi vanhanajan siamilaisen eli thai-kissan kasvattaja, mieleeni on yhä useammin hiipinyt ajatus, että jos vielä jonain päivänä saisin itselleni Pikiä muistuttavan ihanan sinisilmän....
Artsi (abessinialainen)
Artsi sai olla luonamme vain vähän aikaa valitettavasti, mutta sen mitä muistan hänestä, Artsi oli rauhallinen, kiltti ja kaunis nuori herra Annen kissalasta Helsingistä. Artsi oli myös komean kokoinen ja painoinen sekä viihtyi hyvin sylissäni.
Tusse (kotikissa)
Tusse tuli meille kotiin eläinsuojeluyhdistykseltä jo useamman vuoden ikäisenä, epäilemättä paljon nähneenä ja kokeneena leikattuna poikana. Äitini muistaakseni oli mennyt ensisijassa erästä toista kissaa sinne hakemaan, mutta Tusse oli niin päättäväisesti vaan kävellyt avonaiseen kuljetushäkkiin, eikä sieltä tullut pois, että äitini oli tuumannut, että mikäs tässä auttaa, tämä kissa nyt lähtee meille. Valinta oli oiva, Tusse otti seuraavana vuonna meille saapuneen koiranpennun Tessun hoiviinsa ja alkoi muka-imettämään (!) sitä ja niistä tuli parhaat kaverukset. Tusse myös saattoi tehdä kiusaa kaikille koiranulkoiluttajille heittäytymällä orapihlaja-aidan takaa remmin päässä olevien koirien eteen kellalleen, ja jos koira erehtyi laskemaan kuononsa Tussen tassujen ulottuville, sai koira tutaa erehdyksen kuonossaan.... Tusse ei siis koiria pelännyt saati kunnioittanut. Olihan Tusse itsekin pienen koiran kokoinen, lähes kymmenen kiloa painava komea kissa. Tusse omi Tessunkin koirankopin omakseen, taisi luulla itseäänkin koiraksi :-)
Minni (kotikissa)
Minnin sain vanhemmilta rippilahjaksi. Muistan kun kävimme sen eräästä perheestä hakemassa. Kaikki muut pennut olivat väriltään harmaita, joten minulle oli itsestään selvää, että tämä kilpparityttö oli minun. Minni pääsi puolestaan Tussen hyvin kouluttaman Tessu-koiran hellään huomaan: Tessu imetti Minniä muutaman viikon ja heistä tuli erottamattomat. Minni oli varsinainen sylikissa ja peiton alla nukkuja. Kun minä muutin pois kotoa, sai äitini hänestä uskollisen vieruskaverin.
Sissi ja Sulo (kotikissat)
Sissi ja Sulo olivat sisarukset, joiden emo oli puhdas burma. Isä taasen oli puhdasverinen savolaismaatiaiskolli. Pennut olivat ns. vahinkopentuja siis. Sissi ja Sulo hurmasivat minut persoonallaan. Näin jälkikäteen voisin sanoa, että ne olivat jopa persoonallisempia, kuin mitä omistamani burmat ovat tai ovat olleet. Sissi oli varsinainen jääräpää, ja ovela ja viisas kuin mikä. Odotin hetkenä minä hyvänsä, että se oppii puhumaan. Sulo taasen oli niin ihanan lutunen syli- ja kainalokissa, etten toista ole vielä aikuisiällä tavannut. Se osasi katsoa silmiini niin rakastavasti, että sulin siihen paikkaan. Sissi sai myös järvestä kalan kiinni. En tiedä miten se sen teki, mutta tosi on, että noin 6 cm mittaisen ahvenen se itse saalisti järvestä omalta "kalankatselutasoltaan", joka sille oli vartavasten tehty laiturin alle, koska Sissi saattoi tuntikausia maata siinä, ja katsella veteen, ja kalastaa. Kärsivällisyys palkittiin. Sissille ei muulloin kala kelvannut, mutta itsepyytämä kala oli herkkua!
 |
|
| |
