|
|  |
|
Tulihan vietettyä kuuma näyttelyviikonloppu Hyvinkään makasiineilla Lorun ja Lumin kanssa. Loru osallistui arvosteluihin molempina päivinä, Lumi vain lauantaina, mutta oli seuran ja kokemuksen vuoksi mukana myös sunnuntaina.
Kummatkin kissat käyttäytyivät esimerkillisesti. Lorusta on nyt näin "vanhemmiten" (ikää 3 vuotta) tullut näköjään näyttelyissä käytökseltään samanlainen kuin edesmenneestä enostaan Epusta, joka oli näyttelyhäkissä ihan kiltisti ja kärsivällisesti niin kauan, kun ei nähnyt eikä kuullut minua. Jos tulin häkin eteen, alkoi mankuminen ja pois pyrkiminen. Niinpä Lorukin sai nyt olla sylissäni ja kuljettelin sitä sylissäni pitkin näyttelyhallia aina välillä, kun se ei viihtynyt häkissä. Suurimman osan ajasta kyllä istuin suosiolla kahvilassa ja luin dekkaria; olinpahan pois näkyvistä, jotta Lorukin rauhoittui häkkiin. Lumi sen sijaan otti rennosti. Ilmeisesti päätti, että nukkuen aika kuluu nopeimmin. Hyvä näin. Arvostelussa Lumia vähän ujostutti ja kummastutti, ja tuomari Aina Hauge kirjoittikin yleisvaikutelmaksi "A shy young lady" eli ujoksi väitti. No, niinhän tuo oli, kun oli ekaa kertaa näyttelyssä.
Lumi sai mielestäni täysin asiallisen ja todenmukaisen arvostelun. Kehuja Lumi sai kropastaan ja koostaan sekä silmien muodosta, turkista ja hännästään. Profiili ok, otsa saisi olla korkeampi ja päälaki pyöreämpi (kuten aina, huoh). Tuomari otti Lumin jopa TP-valintaan (tuomarin paras), mutta valitsi sitten toisen pennun paneeliin. Ei harmittanut yhtään, olin todella tyytyväinen Lumin esiintymisestä ja rennosta käytöksestä ja asianmukaisesta arvostelusta. Tulos oli EX1, tosin kilpailuakaan ei ollut. Värin parasta ei valittu.
Loru pärjäsi myöskin omasta mielestäni mainiosti. Lorun kompastuskivenä on hänen turkkinsa, joka on milloin tuomarin mielestä liian pitkä, milloin ei-kisakunnossa (sunnuntaina), milloin siinä on liikaa valkoisia hajakarvoja niskassa, milloin liikaa aluskarvaa, milloin liian ohut (sunnuntaina), millon hilsettä (lauantaina) jne. Lorun käytös oli kaunista ja Loru malttoi jopa pysyä aloillaan sylissäni arvostelun ajan, mihin Loru ei tosiaankaan aina ole kyennyt. Lauantaina Loru valmistui Championiksi, ja Sabine Drieling otti Lorun TP-valintaan, mutta valitsi sitten toisen kissan paneeliin. Loru sai Sabinelta erityisesti kehuja kropastaan (siis pienihän Loru on, mutta hyvin muodostunut ja lihaksikas ja sopusuhtainen) ja vielä enemmän katseestaan ja olemuksestaan.
Sunnuntaina Arja Martikainen valitsi Lorun myös toiseksi naaraaksi TP-valintaansa, mutta jo etukäteen huomasi, että ocicat oli Arjan valinta paneeliin. Arja kehui myös Lorun olemusta ja katsetta, kommentoi myös pientä kokoa mutta totesi samaan hengenvetoon, että se ei haittaa, kun kissa on lihaksikas ja sopusuhtainen. Häntää piti erinomaisena burmahäntänä.
Kaiken kaikkiaan siis ihan hyvin mennyt näyttelyviikonloppu takana. Siitä olen iloinen, että kumpikaan tuomareista ei virkannut sanaakaan Lorun niskaan jääneistä valkoisista hajakarvoista. Niitä meinaan oli siellä, huolimatta siitä, että teimme useana iltana Jarin kanssa pinsettien kanssa töitä niiden saamiseksi pois. Mutta mahdotonta on saada niin paljon valkoisia, yksittäisiä hajakarvoja pois. Niinpä olenkin päättänyt, että nyt kun Loru saavutti sunnuntaina ekan sertinsä seuraavaa titteliä (IC) varten, saa se titteli olla viimeinen, minkä yritän Lorulle saada. Loru inhoaa karvojen nyppelyä, ja niin me ihmisetkin!
|
|
Ensi viikolla onkin aika suunnata nokka kohti Hyvinkäätä ja kissanäyttelyä, pitkästä aikaa. Suunnitelmissa oli viedä molemmat Ilonan pennut sinne, vaan Tarjalla oleva pikkuinen alkoi mokoma jo mouruta siihen tahtiin, että se oli pakko steriloida. Ja eläinlääkärin mukaan hyvä näin. Hän löysi leikatessaan nimittäin molemmista munasarjoista isot kystat, jotka sinänsä ovat vaarattomia, mutta olisivat jatkossa saattaneet aiheuttaa ongelmia mm. voimakkaina, pitkittyneinä kiimoina sekä märkäkohtuna. Myös tiinehtymisessä olisi ollut ongelmia, mikäli sitä olisi Iitun (Ututytön Bright Girl Iitu) kohdalla yritetty. No, ongelma on nyt poistettu, kun koko munasarjat ovat poissa, mutta näyttelyyn tyttö ei voi leikkaushaavansa takia osallistua. Niinpä lauantaina näyttelyssä arvosteluun menee sekä Loru että Lumi, sunnuntaina vain Loru. Loru toivottavasti saa viikonloppuna Championin arvonimen. Jos kaikki menee putkeen, tulee arvonmimi jo lauantaina.
Muuten kaikki on mennyt hyvin sekä kissoilla että ihmisillä. Lumi on kasvanut hurjaa vauhtia, mutta hurja on syömistahtikin  Lumi on jo Lorun kokoinen, hoikempi vain. Painosta en osaa sanoa mitään, en ole punninnut Lumia hetkeen. Eläinlääkärillä käytin juuri reilu viikko sitten sekä Lorun että Alfonson saamassa pakolliset rokotuksensa. Lumin otin mukaan sen takia, että eläinlääkäri tarkistaisi hänen korvansa, jotka ovat erittäneet runsaasti tummaa, märkää eritettä aina pennusta saakka. Huomautin siitä jo pentutarkastuksessa, mutta silloin eläinlääkäri ei siihen puuttunut. Nyt olin jättänyt korvat putsaamatta kahdeksi viikoksi, jotta eritettä olisi oikein kunnolla korvissa eläinlääkärin nähtäväksi. Eläinlääkäri oli itsekin kissojen kasvattaja, ja samaa mieltä kanssani, että on epänormaalia, jos kissojen korvia ylipäätään joutuu puhdistamaan, joten asiaa sietää tutkia. Korvien eritteestä otettiin näyte, ja lääkäri epäili kyseessä olevan hiivan. Näytteestä tutkittiin mahdollinen korvapunkki, bakteerit ja hiiva. Mitään ei löytynyt, paitsi pari hiivamikrobia. Sisäkorvassa näkyi kuitenkin, että siellä on märkää eritettä. Lääkäri epäili, että Lumi olisi allerginen jollekin ruoka-aineelle, ja reagoisi siihen korvillaan. Sain varalle reseptin, jos tilanne pahenisi, muuten piti jäädä vain tarkkailemaan tilannetta ja mahdollisesti kokeilemaan ei-allergisoivaa ruokavaliota. Huoh, ei millään haluaisi ryhtyä ruokakikkailuun, kun taloudessa on kolme kissaa... Vaan pakkohan se on, jos ongelma ei poistu/pahenee.
Vaan nyt aletaan nauttia kesästä, juuri nyt ulkona on helle 
|
|
Ensi viikon loppupuolella (17.12.) on Ilonan laskettu aika. Itseäni jännittää jo kovasti ensinnäkin se, miten synnytys tulee sujumaan, montako pentua masusta tulee löytymään ja tulevatko kaikki olemaan terveitä ja reippaita burmavauvoja. Kissoillahan pentukuolleisuus on luonnossakin suhteellisen suuri, joten ei ole epätavallista, että kasvatuksessakin näitä takaiskuja tulee. Se on aina tietysti tavattoman ikävää, mutta siihen on vain valmistauduttava, ja iloittava elossa selviävistä, terveistä pennuista.
Ilonan emo Loru oli/on loistosynnyttäjä, joten toivottavasti Ilona on perinyt tämän ominaisuuden. Jos hyvin käy, Ilona ei tarvitse ihmiskätilöitä lainkaan auttamaan itseään. Toki kun hän on ensikertalainen synnytyspuuhissa, voi olla, ettei hän vielä ensimmäisen pennun kanssa ymmärrä, mitä on tapahtumassa tai mitä pitäisi tehdä. Silloin saattaa olla, että ihmiskätilön on hyvä puhdistaa pennun ilmatiet, hieroa pentua ja elvyttää näin sen verenkiertoa (emo tekisi nämä kaikki asiat nuolemalla) ja lopuksi katkaista napanuora. Ensimmäisen pennun jälkeen emo yleensä ottaa hommat omiin käsiinsä, ja hoitaa loput pennut itse, kun ymmärtää itsekin, mistä on kyse. Toisinaan ihmiskätilöä tarvitaan myös ns. vetoapuna, jos pentu juuttuu synnytyskanavaan tai emo ei jaksa kunnolla enää ponnistaa. Ja tietysti sen arvioimiseksi tarvitaan ihmistä, täytyykö emo ja/tai pennut viedä eläinlääkärille, jos synnytyksessä ilmenee jotain poikkeavaa.
Mutta, onneksi, ehdottomasti suurin osa kissoista synnyttää normaalisti, ilman ongelmia! Näin myös toivottavasti Ilonankin tapauksessa tulee käymään :-)
Kun pennut ovat syntyneet, aloitan Pennut-sivulla pentupäiväkirjan pidon, johon lisäilen pentueen kuulumisia ja kuvia aina silloin tällöin, toivottavasti parin viikon välein vähintään.
Kotona kissani Loru ja Alfonso voivat hyvin. Syödään, leikitään, ollaan sylissä ja nukutaan. Niin ja katsellaan ikkunasta lintuja. Siinä kai ne tärkeimmät. Loru on alkanut nukkua Lotan (5 v) vieressä öisin, ainakin sen aikaa kun Lotta malttaa nukkua suht rauhallisesti paikoillaan. Alfonso taas kiepsahtaa usein kerälle lepäämään lasten keskelle sohvalle, kun nämä ovat katsomassa televisiota. Alfonso ei pahemmin hätkähdä, vaikka vieressä leikittäisiin ties mitä riehuntaleikkiä. Kova luottamus tuntuu hänellä olevan siihen, että lapset eivät edes vahingossakaan rojahda hänen päälleen tai huitaise häntä. Tahallaanhan lapset eivät kissoja satutakaan, mutta vahinkojahan aina saattaa sattua... tosin ei Alfonson mielestä ilmeisesti ;-)
|
|
Kyllä sijoituskissani Ilona (Ututytön Aina Ilona) näyttää olevan hyvin vahvasti pieniin päin. Tai sitten on erittäin hyvä huijaamaan.... No, oikeasti en usko valeraskauteen, sen verran on painoa tullut lisää (n. 100 g joka viikko) ja masu kasvanut sen muotoiseksi, että sitä ei oikein pelkästään rasvaa keräämällä saavuta ;-) Vauhti ei ole juurikaan vielä hiljentynyt, mutta makuuasento on muuttunut kylki- ja selkäasentoa suosivaksi. Masu on ilmeisesti sen verran pyöreä jo, ettei sen päällä ole kiva makoilla.
Pentupesän veimme reilu viikko sitten tarjolle Ilonalle. Saapa nähdä kelpaako iso pahvilaatikko hänelle. Emonsa oli ainakin pentujensa kanssa sellainen, että pesää vaihdettiin alussa vuorokauden, kahden väliä, ja siinä sai olla tarkkana, että yritti mennä pentupesän kanssa mukana ja tarjota sitä aina siihen paikkaan, mihin emo kulloinkin pentuja oli siirtämässä. Onneksi tuo vaihe ei kestä kauaa :-)
Nyt siis odotellaan ja kerätään tarvittava synnytyssetti valmiiksi. Lähden Riihimäelle avustamaan synnytykseen päivää, paria laskettua ajankohtaa aiemmin varmuuden vuoksi. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin, ja saamme etukäteisjoululahjaksi söpöjä ja terveitä pikkuisia burmavauvoja!
|
|
Sijoitustyttöni, Lorun tytär Ilona (Ututytön Aina Ilona) vieraili pari viikkoa sitten Kempeleellä komean Simo-herran luona muutaman päivän verran. Vierailu sujui hyvin, lempeä oli ilmassa, joten nyt vain odotellaan positiivista lopputulosta. Ainakaan kiimaa ei ole tullut vielä, ja se on hyvä merkki. Ensi viikolla voisi näkyä jo punertavia nisiä... No, eihän tässä vielä voi riemusta hihkua, mitään selvää merkkiä ei vielä ole, ja vaikka sellaisia tulisikin, voi kyseessä olla valeraskaus. Joten odotellaan taas :-)
Lorulla ja Alfonsolla päivät ovat täynnä nukkumista, syömistä, juttelua ja silitysten metsästystä sekä leikkiä. Ja vähän lintujen katselua. Naapuri laittoi lintulaudan pihalleen, ja kissat näkevät sopivasti ikkunoista siihen, joten nyt on päiviinkin uutta ohjelmaa. Aikamoinen säksätys käy, kun lintuja katsellaan ikkunan takaa.
|
|
Vihdoinkin sain aikaiseksi osallistuttua näyttelyyn piiiiiitkän tauon jälkeen. Loru sai kunnian olla pääosassa. Tapani mukaan jätin valkoisten karvojen nyppimisen Lorun niskasta aivan liian myöhäiseksi, eli edelliseen iltaan, ja tuloshan oli sitten katastrofi. Jopa Jari joutui auttamaan! Ongelmahan ei sinänsä ole se nyppiminen, vaan se, että Loru ei yksinkertaisesti siedä sitä, että joku pitää hänestä kiinni. Tai että pitäisi ylipäätään olla paikallaan. Ja valkoisia karvoja on ekan pentueen jälkeen tullut PALJON. Kolli nimittäin astuessaa nyhti niskan muutaman kahden euron kolikon kokoiselta alueelta ihan paljaaksi, ja tilalle kasvoi about satoja valkoisia karvoja. Olisi pitänyt varata nyppimiseen aikaa kaksi viikkoa.... Nyt ei kenenkään hermot kestäneet nyppiä kaikkea, vaikka n. 6 h niitä nypimmekin. Loru kesti paikallaan oloa kerrallaan noin puoli minuttia, ja siinä ajassa osuu pinseteillä ehkä noin kahteen valkoiseen karvaan, ja kuuteen ruskeaan....
Noh... lohdutan itseäni sillä, että vaikka olisimme saaneet kaikki valkoiset karvat nypittyä pois, lopputulos näyttelyssä olisi silti ollut todennäköisesti sama :-) Saavutimme nimittäin hienosti tavoitteemme, eli saimme EX-tuloksen molemmilta päiviltä, ja sertin lisäksi, eli 2 x CAC. Kolmannesta CAC:sta napsahtaa sitten Championin titteli. Vaikka Loru olisi ollut täysin ilman valkoisia karvoja, emme varmaankaan olisi yltäneet parempaan, koska lauantaina voitimme värin paras arvostelussa Millamarin Fian, mutta hävisimme sitten muille. Ja kun vastassa oli joka tapauksessa molempina päivinä niin kaunis tyttö kuin Ninelli's Kreisi Kelli, joka oli BIS (eli Best in Show, näyttelyn paras)molempina päivinä, niin siinä ei valkoisten karvojen nyppiminen olisi auttanut mitään :-) Hienoa, että voitto meni sille, kuka sen ansaitsikin, eli Kellille.
Eli olen kaikin puolin tyytyväinen Lorun pärjäämiseen. Tyttö oli rauhallisempi näyttelyssä kuin pentuaikoinaan, joten siinäkin mielessä on helpompi viedä häntä jatkossa näyttelyyn. Lorun arvostelut sinänsä olivat hyvä, ainoa miinus tuli vihertävistä silmistä (totta) ja pienistä korvista (minä tykkään niistä!). Muuten kehuivat kauniiksi, ja Anne Paloluoma-Sundholm, joka ripitti minut oikein kunnolla valkoisista karvoista (J. Räihä ei niitä edes huomannut), sanoi useaan kertaan, että Loru viehätti häntä oikein kovasti. No, Loru käyttäytyikin oikein viehättävästi Annelle lauantaina arvostelupöydällä, ei ollut tippaakaan ujo tai pelokas. Hyvä Loru!
|
|
Olen odotellut jo muutaman viikon, että Loru alkaisi mouruamaan. Vaan ei. Mutta nyt onneksi Ilona osoittikin olevansa nopea tyttö, ja alkoi mouruamaan heti reilun viikon kuluttua e-pillereiden lopettamisen jälkeen. Nyt vaan sitten pidetään peukut pystyssä, että ekan kiiman jälkeen tulee toinenkin kiima nopeasti, niin Ilona pääsee kollia tapaamaan. Mikäli näin käy, lykkään Lorun pentusuunnitelmia, koska en halua kahta pentuetta samaan aikaan. Tahdon keskittyä vain yhteen kerrallaan. Mutta katsotaan nyt, mikäänhän ei koskaan ole yhtä varmaa kuin epävarma :-)
Loru ja Alfonso ovat molemmat muuttuneet nyt kun Eppu on poissa. Näin jälkeenpäin ajatellen, minun olisi varmaan pitänyt tajuta jo Alfonson käytöksestä sinä samana iltana, kun Eppu vielä oli elossa, vaan ei enää kotona (vaan ell-asemalla), että Eppu ei enää selviä. Alfonsohan on ollut Epun vallan alla, ja kun Eppu tuli ulkoa sisään vammautuneena ja kipeänä, kävivät sekä Alfonso että Loru haistelemassa häntä ja selvästi sen jälkeen Alfonso vapautui. Molemmat myös näkivät, kun laitoin Epun kuljetuslaatikkoon ja vein ulos. Alfonso alkoi siitä illasta lähtien leikkiä vapautuneemmin kuin pentuaikojensa, ei katsellut enää "olkansa yli" eikä varonut ja tuli sänkyymme ilman epäröintiä. Tajusivat varmaan Eppua haistellessaan, että Eppu ei selviä. Kunpa ihmisillä olisi se sama aisti käytettävissä... Loru taas on muuttunut ihmisläheisemmäksi, saattaa nykyisin jopa joskus tulla syliin hetkeksi nukkumaan. Alfonso nukkuu taas nykyisin sängyssä, on tullut ikään kuin Epun paikalle sänkyyn. Olenkin miettinyt, että näinköhän on hyvä, että kissapopulaatiossa on vain yksi kastraattiuros kerrallaan. On nimittäin ihana katsoa, kun Alfonso saa vihdoinkin olla oma itsensä. Loru selvästi kyllä kaipaa jotain "hellittävää", Alfonso ei ihan riitä hänelle, hellyyttä riittäisi vielä muillekin :-)
|
|
Elokuun blogi jäi kirjoittamatta. Syynä oli rakkaan Eppuni äkillinen, tapaturmainen menehtyminen. Eppu pääsi livahtamaan ovesta ulos kenenkään huomaamatta ja palasi kotiin vammautuneena. Päälle päin ei vammoja näkynyt, mutta Epusta näki, että sitä sattui. Lähdin heti viemään sitä Toijalan eläinlääkäriasemalle. Matkalla Epun hengitys alkoi rohista. Toijalassa eläinlääkäri otti Epusta kuvat, ja kertoi Epun kärsivän ilmarinnasta. Koska heillä ei ollut mahdollista tehdä näin yötä vasten mitään, kysyivät he halukkuuttani viedä Eppua pääkaupunkiseudulle, jossa kahdessa paikassa oli yöpäivystys. Tietenkin lähdin viemään Eppua, niin kauan kuin toivoa oli. Tässä vaiheessa oli jo selvinnyt, että Epulla oli vaurioita takajalkojen kynsissä, joten todennäköisesti Eppu oli pudonnut jostain korkealta.
Vein Epun Vantaalla toimivaan yksityiseen, yölläkin päivystävään pieneläinklinikka Aistiin. Epusta otettiin uudet kuvat, ja hänet laitettiin yöksi happikaappiin. Eläinlääkäri oli toiveikas Epun suhteen. Aamulla minulle soitettiin. Epun tila ei ollut edennyt odotetulla tavalla (eli ilma ei ollut poistunut itsestään keuhko-onteloista), ja kertoivat joutuvansa tyhjentämään letkulla ontelot. Puolentoista tunnin kuluttua tuli toinen soitto. Suru-uutisia tällä kertaa. Eppu oli menehtynyt sydämen pysähtymiseen toisen tyhjentämisyrityksen aikana.
Seuraavana päivänä menin hakemaan sydän raskaana Epun. Illalla kävimme hautaamassa Jarin ja lasten kanssa Epun mökilleni Mallinkaisiin. Siellä Eppu nyt makaa ison kiven juurella kukkien alla. Vieläkin päivittäin Eppu tulee mieleeni, ja aina kun niin on, saan nieleskellä kyyneleitä. Menetys oli niin äkillinen, niin turha ja niin vaikea.
Luulin vielä mennessäni Eppua hakemaan, että tyhjennykset tehdään kissan ollessa nukutettuna. Näin ei kuitenkaan ole. Tyhjentäminen on kissalle niin stressaava tapahtuma, että on yleistä, että kissa saa "raivokohtauksen" tyhjennyksen aikana, ja koska hengittäminen on muutenkin työlästä ilmarintaiselle kissalle, voi siinä käydä juuri niin kuin Epulle kävi, raivokohtaus aiheuttaa sydämen pysähtymisen. Yritän olla ajattelematta tätä, koska ajatus tällaisesta stressaavasta lopusta rakkaalle kissalla sattuu niin kovin. Sen sijaan yritän ajatella sitä, että Epulle tehtiin kaikki voitava sen pelastamiseksi. Se sai kipulääkitystä ja sen hengitystä helpotti happikaapissa olo. Valitettavasti vammat vain olivat niin vakavat, että ilman raivokohtausta ja sydämen pysähtymistäkään se ei olisi selvinnyt, koska ensimmäisen tyhjennyksen jälkeen sen keuhko-ontelot alkoivat heti täyttyä uudestaan ilmalla, eli keuhkojen ruhje oli niin paha, ettei se ollut korjaantunut yön aikana. Valitettavasti kissoja ei voida (vielä) parantaa siten kuin ihmisiä.
Voi voi. Rakas, rakas Eppuni on poissa. Milloinkahan saan yhtä ihmisiä rakastavan, sylissä viihtyvän hurmuriburman taas tilalle?
|
|
Yritän tästä lähtien vähintään kerran kuukaudessa päivittää kissalan kuulumisia tänne blogiin, vaikkei mitään varsinaista uutta olisikaan tapahtunut. Kuten ei nytkään...
Kissat ovat nauttineet (kai?) helteistä, maanneet pitkin pituuttaan lattialla ja jos ovat halunneet oikein kunnolla nukkua, siirtyneet asunnon viileimpään paikkaan, nimittäin saunaan. Jarista on tullut öisin suosikki-ihminen: nukkuvat ennemmin hänen vieressään kuin minun vieressäni. Onneksi, siis näillä helteillä. Kissa kun on melkoinen lämpöpatteri jaloissa nukkuessaan. Jari on ilmeisesti minuakin varovaisempi ja "kohteliaampi" liikkeissään: ei häiritse kissan unta lainkaan, vaan nukkuu itse ties missä ihme asennoissa jottei häiritse ja potki kissaa. Unelmaisäntä siis :-)
Jostain syystä Epun ja Alfonson välit ovat aika ajoin käyneet hieman kireiksi. Eppu on kokenut tarvetta muistuttaa johtaja-asemastaan pienellä uhittelulla, ja Alfonso on alkanut varoa Eppua. Ja se on taas lisännyt Epun halukkuutta ajaa takaa Alfonsoa. Muutaman kerran joko Loru tai minä olemme joutuneet menemään väliin. Toisinaan he ovat sitten taas aivan kavereita, nukkuvat sulassa sovussa vieressäni. No, eivätköhän talvipakkaset taas tuo sovun: yhdessä nukkuen on lämpimämpää :-)
Jouduin muuttamaan näyttelysuunnitelmiani muiden menojen vuoksi. En päässytkään Lorun kanssa lähtemään Helsinkiin elokuun alussa SUROK:in näyttelyyn, enkä Epun kanssa elokuun puolivälissä Talliinnaan. Syyskuun alussa aion kyllä ehdottomasti mennä Lorun kanssa molempina päivinä PIROK:in järjestämään näyttelyyn Tampereelle, jotta voin pennuttaa Lorun sen jälkeen. Lorun pennutukselle on edellytyksenä EX-tulos aikuisten luokasta, jonka uskon hänen saavan helposti (kop,kop,kop). Epun Tallinnan keikka siirtyy sitten marraskuulle, mikä on sinänsä ihan ok, sillä minusta on mukavampaa viettää viikonloppu näyttelytouhuissa talvella kuin kesällä. Matkustaminenkin on hauskempaa kylmällä säällä kuin liian lämpimällä. Kissan mielipidettä en tosin tiedä...
Tänä kesänä emme ole mökkeilleet ollenkaan, paitsi käyneet päivällä mökkiä siistimässä ja kunnostamassa. Ehkä ensi kesänä taas on mökkeilyn vuoro, kun saamme takan piipun kuntoon ja katon korjattua. Sekä portaat rantaan uusittua, jotta on kiva mennä järveen. Laituri alkaa olla sen verran vanha, että se täytyy purkaa pois ja rakentaa jossain välissä uusi, kunhan taloustilanne sallii. Onneksi on hiekkaranta, josta pääsee ilman laituriakin mainiosti uimaan.
Loru on aika haka napsimaan kärpäsiä :-) Nappaa ne suoraan suuhunsa ja syö. Pikakebabia, nam nam :-D
Hyvää heinäkuuta, vielä on pari päivää jäljellä helteitäkin! Kesäähän toki on jäljellä enemmänkin :-)
|
 |
|
| |
